FAO:n oppivuodet

Freelancereiden siirtyminen digiaikaan 1990-luvulla oli vaivalloista,freelancer ja FAOn entinen puheenjohtaja Tuovi Putkonen muistelee.

 Lama-aikana myös Yhtyneet-sopimus oli vaarassa, kun työnantaja väitti, että toimittajia on jonossa oven takana pilvin pimein.

Aloitin Freelance-ammattiosaston luottamusmiehenä vuonna 1990. Olin jättänyt toimittajan vakanssini Ylessä ja heittäytynyt freelanceriksi.  Ay-toimintaan olin tutustunut Uudenmaan alueradion tukimiehenä, FAOssa halusin vaikuttaa siihen, että toimittajan ammatin harjoittaminen oli mahdollista myös freenä.

Erityisen kiinnostavaa ay-toiminnassa oli tutustua kollegoihin koko laajalla ay-kentällä, eri alojen ja eri välineiden toimittajiin ja erilaisiin ihmisiin. Oma toimittajaidentiteetti vahvistui ja FAOn hallituksen ja jäsenten yhteishenki oli hyvä ja kannustava.

Ylestä työnantajana sain varsin hyvän käsityksen jo vuonna 1980, kun työhönottohaastattelussa silloinen Uudenmaan alueradion uutispäällikkö Eugen Sundman katsoi ruskeilla silmillään ja sanoi painokkaasti, että Ylessä juttujen on perustuttava faktoihin. Arvostin sitä, ja arvostan edelleen.

1990-luvun taitteessa maailma muuttui laman myötä entistä kovemmaksi. Muistan, kun Ylen legendaarinen henkilöstöpäällikkö Pauli Noppa ilmoitti sopimusneuvottelussa vuonna 1991:”Huomatkaa ay-väki, se aika on ohi, jolloin Yle ajatteli työntekijän parasta. Tästä lähtien Yle ajaa Ylen etua ja työntekijät omaansa.” Raapustin hänen sanansa muistiin paperiin, joka myöhemmin sattui käsiin. Vanhasta herrasmieskulttuurista oli päätetty luopua, ja vaikutti siltä, että Noppa oli asiasta aidosti pahoillaan.

Tekniikkakoulutusta talkoohengessä

Windows-perusteet, Internet ja Intranet sekä äänen ja kuvan digitaalinen käsittely olivat asioita, jotka myös friikkujen oli saatava hallintaansa, jotta työn syrjässä pysyi kiinni. Yksittäisen freen ostamana koulutuspäivien hinta hipoi pilviä ja toimitusten maksamaan vakituisen väen koulutukseen pääsivät vain harvat. FAOn hallituksessa pohdimme hartaasti, mikä neuvoksi.

Ratkaisu pulmaan keksittiin tes-neuvotteluissa 1996, kun jaettavaksi tuli 0,3 prosentin nais- ja matalapalkkaerä. Kuiskuttelin Matti Santajärvelle, joka oli neuvottelijamme Journalistiliitosta, että olisikohan tuo raha mahdollista suunnata friikkujen digi-koulutukseen. Pyysimme neuvottelutaukoa ja perustelimme, että koska Yhtyneet-sopimuksen palkkiot ovat kaikille samat, korotus voidaan käyttää freelancereiden tekniikkakurssien kustantamiseen. Työnantaja suostui ehdotukseen.

Panimme FAOssa pystyyn koulutustalkoot sillä 150 000 markalla. Kuitenkin, vaikka raha oli tessissä sovittu, Yle saneli, että sitä sai käyttää vain kurssimaksuihin silloisessa Radio- ja TV-instituutissa, RTI:ssä. Matka- ja päivärahoihin tai FAOn suorittamiin kurssijärjestelyihin sitä ei saanut käyttää.

Rahaa piti myös anoa erikseen joka vuosi Yleltä. FAOn puolelta suurimman suunnittelu- ja järjestelytyön teimme lopulta vapaaehtoistyönä koulutusvastaava Leena Häkkisen ja kääntäjä Maija Rantasen kanssa. Sillä tavalla FAO auttoi freelancereita selviämään tekniikkashokin pyörteissä matalapalkka- ja tasa-arvoerän turvin.

Neljän vuoden aikana FAO kustansi 700 digiaikaan siirtymistä tukevaa tekniikkakoulutuspäivää talkoohengessä. RTI koulutti ja rahaa käytettiin noin 600 000 markkaa. FAOn jäseniä oli tuohon aikaan noin 700.

Talkoohenkemme oli vähintäänkin outo ilmiö SJL:n piirissä. Lupa poikkeukselliseen menettelyyn hankittiin jäsenkyselyllä Yhtyneet-sopimuksen allekirjoittajayhdistyksiltä. Kukaan ei vastustanut hanketta, päinvastoin. Myös Kirjailijaliitto ja kääntäjät halusivat järjestää jäsenistölleen omat digitekniikkaan liittyvät koulutustilaisuutensa.

Pyysimme Journalistiliitolta taloudellista tukea koulutuksen järjestelyihin, mutta SJL ei katsonut ammatillisen koulutuksen kuuluvan ammattiyhdistykselle. Se vastasi vain järjestökoulutuksesta. RTTL otti asiaan saman kannan.

Vähitellen koulutuksen järjestely rupesi tuntumaan täysin toivottomalta urakalta ja tuulimyllyjä vastaan tappelemiselta. Olisi pitänyt laatia tilastoja, neuvotella ja huolehtia koulutuksen markkinoinnista, suunnittelusta jne.  Tes-neuvotteluissa vuonna 2000 FAOn hallitus oli valmis luovuttamaan. Ehkä myös akuutti koulutustarve tuntui hellittäneen. Aikansa kutakin.

Haitarimallia vastustettiin

Työnantaja moitti silloin, kuten nykyisinkin, Yhtyneet-sopimusta liian monimutkaiseksi. Sopimusta haluttiin uudistaa myös SJL:n ja RTTL:n piireissä. 2000-luvun vaihteessa kamppailu kävi niin kiivaaksi, että siitä tuli ilmiriita. En kerta kaikkiaan voinut käsittää sitä, että Journalistiliiton ja RTTL:n taholta meitä painostettiin niin sanottuun haitarimalliin, joka olisi merkinnyt paikallista sopimista palkkioista jokaisen työn hinnasta, ja haitarin alapää oli niin alhaalla, että se olisi merkinnyt joidenkin ohjelmatyyppien hinnan alennusta.

Emme suostuneet huononnukseen. Mitään suurta uudistusta ei valitettavasti saatu aikaan ja työ sekä siihen suunnattu raha valuivat hukkaan.

Suhteessa RTTL:ään FAOn väki koki olevansa aliedustettu ja lapsipuolen asemassa. Rakenteellinen ongelma saatiin korjatuksi vasta vuonna 2001, kun sovittiin järjestörakenteen uudistamisesta. Siinä FAO ja muut RTTL:n osastot muuttuivat itsenäisiksi yhdistyksiksi.

Olin mukana järjestörakenteen uudistusprosessissa ja siinä kohdalla koin, että joku toinen saa ruveta suunnittelemaan uutta organisaatiota. Esiin vyöryivät voimalla mediamuutos, uudet tuotantoyhtiöt, indityö ja Internet.

Teksti: Tuovi Putkonen

freelancer

FAOn luottamusmies 1990–1997

FAOn pj. 1998–2001

SJL:n ansiomerkki 2002