Jani Tanskanen on RTTL:n ehdokas Journalistiliiton puheenjohtajaksi

27.2.2025

Kuva: Seppo Sarkkinen
Jani Tanskanen

Radio- ja televisiotoimittajien liitto – Radio- och televisionsredaktörernas förbund r.y.:n puheenjohtaja Jani Tanskanen on RTTL:n ehdokas Suomen Journalistiliiton seuraavaksi puheenjohtajaksi. Valinnan teki RTTL:n hallitus 25.2.2025.

"Lähden kisaan innostuneena ja tarmoa täynnä. Tarmoa tosiaan tarvitaan, sillä media-alan elinvoimaisuutta uhataan monesta suunnasta", Tanskanen sanoo. 

"Nyt tarvitaan Journalistiliittoa, joka on vahva vaikuttaja mediapolitiikassa, työmarkkinoilla ja julkisessa keskustelussa. Työsarkaa riittää, sillä luotettavan journalismin toimintaedellytyksiä on heikennetty kestämättömästi. Ylen massiiviset irtisanomiset ja viime vuonna kuultu ehdotus viedä JSN:n valtionapu kokonaisuudessaan ovat osa tätä laajempaa kehitystä, jossa media-alaa haastetaan ja sen merkitystä vähätellään. Poliitikot ja koko yhteiskunta on saatava vakuuttuneiksi siitä, että riippumaton media on demokratian perusta."

Tanskanen on toiminut RTTL:n puheenjohtajana vuodesta 2023. Lisäksi hän on  Journalistiliiton hallituksen jäsen. Hän johtaa Journalistiliiton tekijänoikeusvaliokuntaa ja toimii muissa media-alan luottamustehtävissä, kuten Journalistiliiton edustajana tekijänoikeusjärjestö Kopioston hallituksessa kaudella 2023-2026. Hän oli myös Julkisen Sanan neuvoston jäsen vuosina 2022–2024.

Päivätyönään Tanskanen toimii freelance-toimittajana ja väitöskirjatutkijana Jyväskylän yliopistossa. Toimittajana Tanskanen on erikoistunut kulttuuriin ja kirjallisuuteen. 

”Journalistiliiton suurimman jäsenyhdistyksen puheenjohtajana olen tottunut monenlaiseen edunvalvontaan ja jäsenistön moninaisuuteen. Kaikki on pidettävä mukana – niin freelancerit kuin vakituisissa työtehtävissä olevat, niin toimittajat kuin äänisuunnittelijat. Erityiset intohimoni ovat media- ja kulttuuripoliittisessa keskustelussa ja lainsäädäntöön vaikuttamisessa. Liiton ääni on tuotava varsinkin sinne, missä se ei välttämättä muuten kuulu”, Tanskanen sanoo.