Noda16 & Tutki!2016 ylitti odotukset

Neljättä kertaa Helsingissä järjestetty tutkivan journalismin Tutki!2016-konferenssi oli lyönyt kimpsut yhteen datajournalistien Noda16-konferenssin kanssa. Kävijälle yhteistyö avasi ennätysmäisen laajan tarjonnan.

Tapahtuma veti peräti 370 osallistujaa eri Pohjoismaista ja tarjosi melkoisen alustan verkostoitumiselle, pohdiskeluille median muuttumisesta ja uusien trendien haistelulle. Helsingin yliopiston päärakennuksessa 22.-23.4.2016 oli tarjolla kerrallaan jopa viisi rinnakkaista työpajaa.

Panama-paperit olivat esillä niin avajaisissa, ohjelmassa kuin käytäväkeskusteluissa. Panama-papereiden kimpussa on työskennellyt 400 journalistia 80 eri maasta ja mukana on ollut noin sata mediaa. Useiden terrojen laajuinen aineisto koostuu irrallisista dokumenteista, joiden analysointi on käsityövaltaista, ja se jatkuu vielä pitkään.

Panama-papereiden analysointi nosti esille myös sen, miten eri maiden lainsäädäntö tarjoaa hyvinkin erityyppisiä reunaehtoja journalistien työskentelylle. Esimerkiksi brittitoimittajat aloittivat jo ennen joulua kirjeiden kirjoittamisen ihmisille, joiden nimet olivat nousseet esille. Kirjeissä oli kerrottava, missä yhteydessä heistä aiotaan kirjoittaa ja samaan aikaan piti varoa, ettei itse asiaa vuodeta julki ennen aikojaan.

Journalism++ -verkoston perustaja, datajournalisti Nicolas Kayser-Bril muistutti, että kaikki viranomaisdata on aina niin hyvää kuin millaisena hallinto sen haluaa kerätä, ja painotuksiin vaikuttaa vallalla oleva poliittinen tilanne. Yksi hänen esimerkeistään oli Ruotsi-Suomen ajoilta, kun ruotsalaisviranomaisia kiinnosti ihmisten sosiaalinen asema. Väestötilastoissa luokiteltiin ihmiset tuottaviin ja ei-tuottaviin. Ei-tuottaviksi tilastoitiin muun muassa kerjäläiset, vangit ja saamelaiset. Myöhemmin, kun Suomi ei enää kuulunut samaan valtakuntaan, tilastointia muutettiin niin, että saamelaisista alettiin käyttää lappalainen-nimitystä ja heidät luokiteltiin samaan kategoriaan muun muassa romanien ja juutalaisten kanssa. Kayser-Bril muistutti, että luokittelu piti kutinsa aina vuoteen 1945 saakka. Tilastointiperusteiden kyseenalaistaminen alkoi vasta 1990-luvun alussa. Vastaavia epäkohtia löytyy eri maiden historiasta enemmänkin. ”Toivottavasti jatkossa ei tarvitse odottaa 200 vuotta, että kärsimys mitätöidään”, Kayser-Bril herätteli.  

Omien kokemusten jakaminen kollegoiden kanssa kuuluu konferenssin perusideaan. Ylen toimittaja Jessica Aro kertoi, kuinka hän on joutunut venäläistrollien massiivisten propadanda- ja parjaushyökkäysten kohteeksi. Kansainvälistä yleisöä kiinnosti myös Aron ja Mika Mäkeläisen pietarilaiseen trollitehtaaseen tekemä vierailu.   

Helsingin Sanomissa erikoistaittoa kehittävän kymmenen hengen yksikköä vetävä Esa Mäkinen kävi läpi 18 vuoden aikana toteutettuja erilaisia kokeiluja ja kertoi avoimesti, mistä yleisö kiinnostuu ja mistä ei. Hänen kokemuksensa mukaan erikoistaiton pitää tukea tekstiä ja video taas toimii paremmin kuin erilaiset vuorovaikutteiset elementit.

Free-toimittaja Jarno Liski oli koonnut tietopyytäjän Niksi-Pirkan eli kuinka tietopyyntöjä tekemällä voi saada viranomaisilta käyttöönsä aineistoja, joista voi löytyä skuuppeja. Hän avasi esimerkiksi armahduslaista kirjoittamansa ”Valtio maksaa verot” -artikkelin taustat. Mediuutisten toimittaja Elina Heino puolestaan kertoi, miten hän sai toteutettua jutun lääketieteen tutkimukseen liittyviä huijauksia tehtyään tietopyynnöt lääketieteen tiedekunnille eri yliopistoissa. Liski ja Heino muistuttivat, että jos tietopyyntö evätään, toimittajan kannattaa pyytää siitä virallinen päätös ja valitusosoite.

Konferenssissa pohdittiin myös laajasti median erilaisia ansaintalogiikoita, eikä varmoja vastauksia näy olevan. Työpajoissa nousi muun muassa tällaisia kysymyksiä. Jos nykymuotoinen mainonta häviää, mistä löytyy rahavirtaa? Miksei media-alalle synny startup-yrityksiä? Miten Facebookin rooli media-alan pelurina muuttuu, kun se kehittää nyt medialle työkaluja sisällön julkaisuun? Löytyykö käännöskoneista apua pienten kielialueiden sisältöjen myyntiin laajemmalle? Aliarvioidaanko käyttäjiä jakamalla heitä kohderyhmiin eli voisiko segmentointi olla sofistikoituneempaa? Voiko mediasisältöjen räätälöinti ja kohdentaminen jossain vaiheessa vaikuttaa käyttäjästä jo sietämättömältä? Entä paljonko dataa käyttäjistä on laillista kerätä ja mihin tarkoitukseen?

Joka toinen vuosi järjestettävä Tutki-konferenssi on tapahtuma, josta minua ei kovin helposti saa jatkossakaan jäämään pois. Kaksipäiväinen tiivis ohjelma antaa pitkäksi aikaa moninäkökulmaista pohdiskeltavaa, intoa verkostoitua ja miettiä omannäköisiä tapoja tehdä yhteistyötä kansainvälisten kollegoiden kanssa.

Tutki-konferenssiin myönsivät tänä vuonna apurahoja ainakin Koura, Åkerlundin säätiö ja Jokes. Jatkossa myös muut jäsenilleen apurahoja myöntävät toimittajayhdistykset voisivat miettiä konferenssin sisällyttämistä osaksi omaa koulutustoimintaansa.

Teksti ja kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen