Radio- ja televisiotoimittajien liitto: Suomalaisen luotettavan median kurittaminen on nyt lopetettava
24.1.2025
RTTL:n kannanotto Ylen muutosneuvotteluiden tuloksesta 24.1.2025
Radio- ja televisiotoimittajien liitto (RTTL) tuomitsee Yleisradion massiiviset irtisanomiset. Lisäksi RTTL pitää huolestuttavana sitä, ettei eläköitymisien jälkeen avoimeksi jääneitä paikkoja täytetä eikä määräaikaisuuksia jatketa. Kokonaisuudessaan noin kolmensadan työpaikan vähentyminen muodostaa vakavan uhan koko suomalaiselle medialle ja sen elinvoimaisuudelle.
Kun määräaikaisuudet loppuvat eikä kesätyöpaikkoja tarjota, ala menettää mahdollisuuden koulia uusia tekijöitä. Tämä haittaa suoraan koko media-alaa, sillä uudet tekijät ovat minkä tahansa alan elinehto.
Ylen henkilöstön määrä on laskenut hälyttävästi jo aiemmin. Siinä missä vielä vuoden 2006 lopussa Ylen vakinaisen henkilöstön määrä oli 3401, oli vuonna 2023 vakinaisen henkilöstön määrä enää 2967. Samalla myös lehdistön journalistien määrä on tippunut. Medialiiton mukaan vuonna 2010 lehdistön journalistien määrä oli lähes 6000, siinä missä vuonna 2022 lehdistön journalisteja oli enää hieman yli kolmetuhatta.
On demokratialle ja yhteiskunnalle äärimmäisen vaarallista, että journalistien ja media-alan ammattilaisten määrä kutistuu samalla, kun tarve luotettavalle ja kriittiselle journalismille kasvaa.
Samaan aikaan kun kansainväliset mediayhtiöt vievät markkinaosuutta ja kasvattavat vaikutusvaltaansa myös poliittisessa päätöksenteossa, Suomi heikentää omaa luotettavaa mediaansa. Tämä on kehityskulku, joka vie meidät väärään suuntaan.
RTTL vetoaa päättäjiin: Ylen resurssit on jatkossa turvattava, ja suomalaisen luotettavan median kurittaminen on nyt heti lopetettava.